Lastenkasvatusta keskellä korruptiota

Hondurasin korruptoituneisuus ei lakkaa ällistyttämästä minua. Korruptio opitaan jo nuorena ja se on niin normaali osa jokapäiväistä elämää, että välillä se saa jopa huvittavat mittasuhteet.

Lauantaiaamulla isäntäperheeni äiti Maru kertoi minulle joutuneensa heräämään keskellä yötä. 19-vuotias veljeni pikku-Jorge eli Jorgito oli ajanut yksisuuntaista katua väärään suuntaan, joutunut poliisin pysäyttämäksi, todettu humalaiseksi, kieltäytynyt maksamasta lahjuksia poliisille ja viety poliisiasemalle. Aikaisin aamulla äiti kävi hakemassa poikansa asemalta ja kuuli, että pojan kortti oli laitettu kuivumaan kuudeksi kuukaudeksi.

Jorgito ei tuntunut olevan tapauksesta millänsäkään. Häneltä oli jo tätä ennen viety kortti kolme kertaa, mutta koska hänen isänsä Jorge on korkeassa asemassa armeijassa, hän on aina saanut korttinsa seuraavana päivänä takaisin. Hän oli pikemminkin ylpeä siitä, että oli tehnyt oikein, kun ei ollut suostunut maksamaan poliisille lahjuksia! Sitä paitsi hän voisi aivan hyvin ajaa ilman korttiakin. ”Äh, seuraavalla kerralla vain maksaisin poliiseille!” Maru-äiti on kuitenkin raivoissaan.

Jorgito ei tätä tiedä, mutta hänen ajokorttinsa on hänen isällään jo. Heti seuraavana päivänä Jorgen työkaveri oli soittanut ja kertonut, että tämä voi käydä hakemassa poikansa ajokortin. Varsin kätevää. Maru ei kuitenkaan halua, että poika pääsee niin helpolla. ”Ei siinä mitään, jos hänet pysäytettäisiin jostain muusta syystä, koska se on ihan totta, että poliisit täällä toimivat mielivaltaisesti”, Maru selitti, ”mutta Jorgiton täytyy oppia, ettei hän voi ajaa humalassa!” Jorgiton itsensä mielestä hänen äitinsä on täysin kohtuuton, koska miten tämä voi olettaa, että poika kävisi kavereidensa kanssa ulkona ilman viinaa?

Koska asumme maalla Tegucigalpan ulkopuolella, liikkuminen ilman autoa on hankalaa. Minä olen ratkaissut ongelman yksinkertaisesti sopeutumalla Marun aikatauluihin ja nukkumalla mummon luona keskustassa, jos haluan jäädä illaksi kaupunkiin. Jorgito ei kuitenkaan haluaisi tehdä tätä. Marulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin takavarikoida poikansa auton avaimet, mikä puolestaan suututti isä-Jorgen. Tämän mielestä Marun kohtuuttomuus hankaloittaa koko perheen elämää.

Minä olen tämän kaiken keskellä joutunut jännään välikäteen, koska olen sekä äidin että pojan kanssa hyvä kaveri. Välillä tulee väkisinkin perheterapeuttimainen olo, kun ensin äiti avautuu minulle perheensä ”kahdesta pikkupojasta” ja seuraavassa hetkessä poika tulee valittamaan minulle tyhmästä äidistään. Vapaaehtoiskaverini Maaretin mukaan perheessä ennen minua asunut italialainen vapaaehtoinen oli hänkin joutunut perheterapeutin rooliin. ”Se perhe on niin täynnä sähläystä, että on se hyvä että siellä on edes yksi tervejärkinen”, Maaret nauroi.

Illalla perheen 8-vuotias pikkusisko Sofia tuli innoissaan huoneeseeni esittelemään uutta aarrettaan. Isä oli teettänyt Sofialle virallisen armeijan nimikyltin, jossa luki perheen sukunimi hellittelymuodossa. ”Tällaisia hyötyjä sitä saa, kun ISÄ on ARMEIJASSA”, Sofia sanoi teeskennellen koppavaa ja hihitti sitten onnellisena. Joopa joo. Taisi olla isä, jonka suusta Sofia oli kopioinut lauseen. Mitäs tuohon sitten sanoisi?