Märät ihmiset

Gringa, huutaa joku kadulla. En jaksa kääntää päätä, kuulen sitä joka kadunkulmassa. Täällä jokaista ulkomaalaista pidetään jenkkinä, ja sana gringo ei ole aina mikään kohteliaisuus. Suhtautuminen on erilaista, kun sanon olevani eurooppalainen.

Hondurasissa näkyy selkeästi se, että maa on niin lähellä Yhdysvaltoja. Tegucigalpa on täynnä pohjoisamerikkalaisia pikaruokaketjuja ja joka ikisellä ihmisellä tuntuu olevan ainakin yksi sukulainen Yhdysvalloissa, useimmilla useampia. Rikkaat pääsevät maahan laillisesti, mutta suuri enemmistö matkustaa sinne laittomasti Guatemalan ja Meksikon läpi. Koska osa matkaa pitää kahlata rajajoen yli, näitä siirtolaisia on alettu kutsua märiksi ihmisiksi, los mojados.

Suhtautuminen märkiin ihmisiin on ristiriitaista. Toisaalta heitä katsotaan nenänvartta pitkin, ja esimerkiksi Hondurasin sisäministeri on syyttänyt heitä maan rikollisuuden kasvusta. Toisaalta Yhdysvalloissa asuvilla sukulaisilla ylpeillään ja siellä luvatta töitä tekevien siirtolaisten kotiin lähettämät rahat muodostavat Hondurasin suurimman tulonlähteen.

Tänään vietin koko päivän Tocontinin lentokentällä palautettujen siirtolaisten vastaanottokeskuksen vieraana. Keskus ottaa joka päivä vastaan lentokoneen, joka palauttaa Yhdysvaltojen viranomaisten kiinni saamia siirtolaisia takaisin Hondurasiin. Keskuksen johtaja esitteli minut ihmisille suomalaisena toimittajana, joka haluaisi kuulla heidän kantansa siihen, millaista siirtolaisten todellisuus on. Ihmiset suhtautuivat epäilevästi, ja kuulin jonkun sanovan ”muka suomalainen toimittaja, gringa se kuitenkin on.” Onneksi minulla oli lehdistökortti mukana.

Lopulta minun läsnäolostani tuli melkein ohjelmanumero. Ihmiset viittoivat puheenvuoroa ja miehet huutelivat kömpelöitä iskurepliikkejä muiden röhötellessä hyväksyvästi vieressä. Ihmisten tarinat saivat kuitenkin kaikki vakavoitumaan. Monelta oli jäänyt pieniä lapsia Yhdysvaltoihin, joidenkin koko suku oli siellä. Tarinat tekivät minuun syvän vaikutuksen. Sydämeen sattui ja teki mieli itkeä.

Tässä on koko juttu:
http://www.turunsanomat.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2009-02-01,104:3:590820,1:0:0:0:0:0:

Palautettujen lentokonetta vastassa olivat myös Hondurasin poliisi sekä Interpol. Haastattelujen jälkeen Interpolin kakkosjohtajaksi itsensä esitellyt tyyppi tuli kaveeraamaan ja antamaan käyntikorttinsa. ”Palveluksessanne, neiti.” Kyselin häneltä muutamia faktoja siirtolaisiin liittyen. Vastailtuaan hän tuli lähemmäksi ja kysyi onko minulla poikaystävää. Sinänsä kysymys ei enää yllätä, mutta Interpolilta en sentään sitä olisi odottanut. En pystynyt pidättämään naurua. ”Ja miksi ihmeessä herra haluaa tietää sen?” Mies hämmentyi. ”Siksi vaan, että Tegucigalpassa ei ole turvallista olla yksin...”

Joopa joo. Olisihan se varmasti turvallista olla Interpolin suojeluksessa. En kuitenkaan suostunut treffeille.