¡Buiti binafi!

Kun tänään saavuin töihin kongressikeskukseen, garífunat jo odottelivat ala-aulan sohvalla. Tunnelma oli rempseä ja hilpeä, jotain ihan muuta kuin nöyrien ja vaatimattomien alkuperäiskansojen kanssa. ”Hei Saarita, koska viet meidät Suomeen?” Minua nauratti. Huomautin, että nyt kun kerran olen täällä, eikö heidän pitäisi pikemminkin kutsua minut tutustumaan omiin maihinsa. Sillä hetkellä sain kutsut heidän yhteisöihinsä Colóniin, Limóniin ja Trujilloon. Lupasin tehdä kaikkeni, että pääsisin käymään.

Ajatuksesta innostuneena miehet alkoivat yksissä tuumin opettaa minulle garífunaa – pitäisihän minun osata edes tärkeimmät sanat tullessani kylään. Miesten mielestä minun oli oleellista oppia lauseita kuten ”busentino aban nadari” (tarvitsen poikaystävän) ja ”niusiñe tibunu” (rakastan sinua). Minä yritin siinä sivussa kysellä myös niitä perussanoja. Jos pääsen kyläilemään garífunojen luona, voi olla hiukan kiusallista jos ainoa mitä osaan sanoa, on että tarvitsen poikaystävän.

Tässä niitä muutamia ”järkevämpiä” sanoja...

Ida biña? (Mitä kuuluu?)
Uwadigiati nuwagu? (Hyvää, ja teille?)
Ra biri? (Mikä teidän nimenne on?)
Saara niribei (Minun nimeni on Saara)
Buiti binafi (Hyvää huomenta /päivää)
Buiti rebonneyu (Hyvää iltapäivää)
Buiti guñon (Hyvää yötä)
Lau bandy seremen (Kiitos paljon)
Lauguati nadumureha gerífuna, busiñentina nefievenderu (En puhu paljon garífunaa, mutta haluan oppia)

Myöhemmin päivällä garífunat innostuivat esittelemään mukanaan tuomia vaatteita muille etnisten vähemmistöjen edustajille. Koska alkuperäisväestöjen naisia hävetti liikaa, minulle lankesi velvollisuus toimia mallina. Vedin varsinaisen muotinäytöksen erilaisissa garifuna-mekoissa, mikä tuntui katsojien mielestä olevan hervottoman hauskaa. Ilmeisesti he ovat tottuneet avustusjärjestöjen edustajien käyttäytyvän vähän hillitymmin. Minun mielestäni kokousten asiat ovat jo sen verran vakavia, että turha sitä on tauoilla synkistellä.

Alkuperäiskansojen tapaaminen on hauskempaa joka kerta, koska olen pikkuhiljaa tutustunut heihin paremmin. Sekin tuntuu kivalta, että he vaikuttavat joka kerta niin iloisilta nähdessään minut. Aiempi muodollisuus on haihtunut tuttuuden tieltä, ja nyt olen Saarita (pikku-Saara).

Harmittaa vaan, että tiedän jo nyt, että aika täällä loppuu täysin kesken. Olen lyhyessä ajassa kiintynyt näihin ihmisiin, ja haluaisin pystyä tekemään vähän enemmän.