Pech-akuá pelottelee kameralla

Palattuani Nicaraguasta ehdin olla Tegucigalpassa vain pari tuntia, sitten piti lähteä kolmen päivän duunireissulle sisämaahan. Tällä kertaan paikkana oli Catacamas, pieni kaupunki lähellä sademetsäaluetta, ja koulutukseen oli kutsuttu alueella asuvien Pech- ja Nahua –kansojen edustajia. Osallistujat saapuivat tyypilliseen tapaan paikalle lastensa kanssa. Tietysti, mihinpä he heidät olisivat voineet jättää.

Tämänkertaisen koulutuksen aiheena oli ”auditoría social”, elikkä suomeksi sosiaalinen tilintarkastus. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kenellä tahansa on oikeus käydä vaatimassa viranomaisilta tiettyjä tietoja esimerkiksi paikkakunnalla toteutettavista julkisista projekteista. Suomalaisiin korviin tuo voi kuulostaa jokseenkin itsestään selvältä, Suomessahan suurin osa asiakirjoista on julkisia presidentin kansliaan asti. Ei täällä.

Jaoimme porukan kahteen ryhmään: toisen ryhmän piti valmistella minun avullani kuvitteellisen kylän pormestarille kysymyksiä uuden ala-asteen rakennusprojektista, toisen piti duuniparini Alexin avustamana leikkiä pormestaria ja vastata kysymyksiin. Tärkeää oli kysyä muun muassa sitä, onko alihankkijoina pormestarin sukulaisia, mikä rakennusprojektin kokonaisbudjetti on ja ovatko kuitit materiaaliostoksista julkisia. Ryhmäni naisilla oli kuitenkin toisenlaisia huolia. ”Meidän pitää kysyä mitä tapahtuu, jos joku opettajista rakastuu oppilaisiin.” Hämmästeltyäni kysymystä naiset kertoivat minulle, että tämä on ollut todellinen ongelma joissain kylissä. Nice...

Duuni alkaa sujua jo luontevammin, vaikka minulla onkin vaikeuksia suhtautua siihen, millainen auktoriteetti minulla on alkuperäiskansojen parissa. Se, että koulutusten yhteydessä käytän tietokonetta ja kameraa, tuntuu tekevän minusta jollain mystisellä tavalla kunnioitettavan hahmon. Eilen muutama Pech-kansaan kuuluva mies tuli esimerkiksi luokseni melkein lakki kädessä kysymään nöyrästi, jos voisin opettaa heille muutaman sanan englantia. Minä yritin vastavuoroisesti opetella vähän pech-kieltä, mikä aiheutti aikamoista hilpeyttä.

Ihmiset yleensä rentoutuvat koulutuksen loppua kohti, ilmeisesti huomattuaan että vaikka olenkin pech-akuá ("ei kansaan kuuluva"), minua ei tarvitse jännittää. Tänään tunnelma oli suorastaan riehakas, kun minun piti ottaa jokaisesta osallistujasta valokuva uutta henkilötodistusta varten. Jotkut lapset itkivät ja karjuivat kurkku suorana, koska kamera oli niin pelottava kapistus, ja vanhemmat pitelivät mahojaan naurusta ja kantoivat huutavia lapsiaan kameran eteen yhä uudestaan ja uudestaan.