Viimeiset päivät ovat olleet kuin jostain unesta. Olemme syöneet hummeria pienessä rastaravintolassa, laukanneet pitkin valkoisia hiekkarantoja Alexin paikallisten kavereiden melkein villeillä hevosilla ja opettaneet Lucian sukeltamaan. Tänään lähdimme viimein takaisin mantereelle, tarkoituksena nähdä vähän enemmän Panamaa.
Kuten suurimmassa osassa Keski-Amerikkaa, myös Panamassa kaupunkien välillä kulkee useimmiten vain yksi tie. Eli jos tie on poikki, niin on liikennekin. Tänään Bocas del Torosista Davidin kaupunkiin kulkevalle tielle oli linnoittunut joukko erään pienen kylän asukkaita, jotka vaativat korruptoituneilta poliitikoilta alueelleen uutta siltaa. Sinänsä ihan ymmärrettävä vaatimus, kun ottaa huomioon kuinka hillittömän rikas Panaman hallitus on kanavasta saatavien tulojen ansiosta. Tämä kuitenkin tarkoitti, että liikenne seisoi molemmilla puolilla mielenosoitusta. Eikä muovituolinsa paikalle raahanneilla mummoilla tuntunut olevan minkäänlaista aikomusta väistyä tieltä lähiaikoina.
Ei hätää, bussikuskeille tilanne vaikutti olevan tuttu. Nousimme bussista, otimme tavaramme ja kävelimme toiselle puolelle mielenosoitusta, josta toiseen suuntaan kulkeneen bussin matkustajat kävelivät jo vastaan. Varsin kätevää.
Davidista lähdimme vuokra-autolla kohti Tyynenmeren rannikon pieniä vaikeapääsyisiä surffirantoja, koska Alex oli luvannut opettaa Lucian ja minut surffaamaan. Ei mennyt kauaa, kun jouduimme poliisin pysäyttämäksi. Varsinaisesti poliisilla ei ollut mitään todellista huomautettavaa, mutta näissä maissa poliisit ovat mestareita keksimään jotain. Tämä poliisi näytteli närkästynyttä siitä, että emme olleet pysäyttäneet autoa aikaisemmin. Ai keskelle risteystä vai. No, näyttelin mukana muka pahoillani olevaa.
Panamassa poliiseja ei turhaan kutsuta kahdenkympin poliiseiksi. Tämäkin poliisi alkoi väännellä naamaansa ja levitellä käsiään. ”En minä millään haluaisi vaikeuttaa teidän päiväänne, ymmärrättehän. Olisi niin harmillista teille ajaa poliisiasemalle asti maksamaan sakot.” Parillakymmenellä dollarilla matka olisi jatkunut ilman sen kummempia kommervenkkejä, mutta poliisit eivät koskaan pyydä lahjuksia avoimesti. Minä kokeilin kuitenkin vaihtoehtoista taktiikkaa, tyhmäksi heittäytymistä, ja tällä kertaa se toimi. Vähän aikaa päiviteltyäni suurin silmin tilanteen harmillisuutta poliisi kyllästyi ja päästi meidät menemään. On näistä blondeista hiuksista täällä jotain hyötyäkin.
Oli jo pimeää, kun saavuimme pieneen surffaajien ylläpitämään ekoleiriin Playa Venaolle, mutta vaikuttaa kauniilta paikalta. Tarkoituksena on olla täällä pari päivää ja lähteä sitten kohti pääkaupunkia Ciudad de Panamaa.
Sen nähtyämme suuntaamme Nicaraguaan, sinnekin niin sanotusti pakkoreissulle. Joudun käymään Suomen suurlähetystössä hakemassa uutta passia, koska vanhan henkilötietosivu on irronnut valmistusvirheen takia. Ilmeisesti varsin yleinen ongelma, koska suomalainen vapaaehtoiskaverini Maaret joutui tekemään samanlaisen reissun. Olen korjannut omani teipillä, toivotaan että se kestää vielä Nicaraguaan asti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti