Oikeastaan yhtenä syynä päätökseen oli Leo. Haahuillessamme pitkin pastellinväristen talojen reunustamia katuja olimme osuneet pikkuriikkisen paikallisia reissuja tekevän matkatoimiston kohdalle ja jääneet ihmettelemään ulkoseinään teipattuja mainoskuvia. Kyseessä oli ”community based tourism”, paikallisten pitämä matkatoimisto jonka voitto menee suoraan köyhiin paikalliskyliin ilman länsimaalaisia välikäsiä. Ei mennyt kauaa, ennen kun matkatoimiston omistaja, sandinisteja kannattava vasemmistoidealisti Leo oli saanut ylipuhuttua meidät mukaan iltapäivän venereissulle läheisille Isletas –pikkusaarille ja tutustumaan niillä asuviin yhteisöihin.
Olimme Lucian kanssa ajatelleet tehdä samantapaisen reissun halvalla, kävellä satamaan ja neuvotella jonkun kalastajan kanssa kiertoajelun hinnasta. Leon ilmeisesti kävi meitä sääliksi, kun hän näki meidän laskevan riittävätkö viimeiset córdobamme reissuun, ja päästi meidät kaksi yhden hinnalla kunhan emme kertoisi muille.
Ainoa ongelma oli, että missaisimme bussin takaisin Managuaan, ja kaikki tavaramme olivat siellä. Kun sanoin Lucialle, että haluan ostaa torilta uuden t-paidan ja hammasharjan huomiseksi, Leo lähti käymään takahuoneessa ja toi minulle yhden omista t-paidoistaan. ”Oletko lukenut Paulo Coelhoa?” hän kysyi kun vastustelin. ”Tämä menee hyvien tekojen pankkiin. Sinä voit maksaa kiitollisuudenvelan tekemällä hyvän teon jollekin muulle.”
Johtuukohan se köyhyydestä, että ihmiset täällä ovat niin sydämellisiä? Suomessa en osaa kuvitella, että hirveän moni lahjoittaisi yhtä auliisti oman t-paitansa ventovieraalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti