Suurlähetystöstä selvittyäni lähdin tutustumaan Managuaan, vaikka en odottanutkaan siltä paljoa. Vaarallinen, köyhä ja kaoottinen, ihan kuin kotikaupunkini Tegus. Harhaillessani pitkin taidemuseon käytäviä tutustuin kuitenkin kahteen paikalliseen runoilijapoikaan ja ajauduin heidän kanssaan juomaan ananasmehua läheiseen puistoon. Keltaiseksi kulottuneen puiston penkillä, palmujen varjon suojatessa paahtavalta auringonpaisteelta, he kuvailivat minulle Managuaa niin kuin he sen näkevät. Yritän toistaa tässä osan heidän sanoistaan.
”Amerikan haavoittuneessa sydämessä Managua on toivon symboli, kaupunki joka on noussut tuhkasta kerta toisensa jälkeen. Sen on rakentanut uudelleen ja uudelleen kansa, joka on monta kertaa lähes tuhoutunut luonnonkatastrofeissa ja sodissa.
Managualla ei ole muistia, sen kaduilla ei ole nimiä ja sen osoitteet ovat aina runollisia ja tunnelmallisia – pieneltä puulta puoli korttelia järvelle päin ja yksi lännen suuntaan, esimerkiksi. Nämä kulkuohjeet, kuten myös katujen, kaupunginosien ja koulujen nimet, muuttuvat uusien hallitusten ja elämänvaiheiden myötä. Siksi managualaisten suuntavaisto on jotain erikoista, jotain jota ulkopuolisten on hyvin vaikea ymmärtää.
Managua on kaupunki, joka elää itsepäisesti nostalgiassa, siksi sen osoitteet elävät aina historiassa. Ne kertovat jostain mitä ei enää ole, kuten Luis Somozan entiseltä kartanolta puoli korttelia itään, esimerkiksi. Mutta historia onkin yksi ainoista asioista, joka kuuluu tasavertaisesti jokaiselle managualaiselle.
Managua on kuin kaupunki jostain unohdetusta kirjasta, sen luovat joka päivä uudelleen siellä asuvat runoilijat ja taiteilijat. Se on kaupunki, josta U2 teki kuolemattoman kappaleella ”Where the streets have no name” ja jossa Fito Páez menetti sydämensä. Se on kaupunki, joka elää haaveunta, kuin koira joka lämmittää luitaan auringossa. Managuan jokaisessa kadunkulmassa elää unohdus. Sen yöt ovat aina pinnallisia, vain teeskennellen nukkuvansa.
Managua on huonosti käyttäytyvä ja humalainen, kuten nainen joka tasapainottelee särkyneiden unelmien nuoralla tai kuten juuri heränneiden prostituoitujen välinen kina. Managua on Mercado Orientalin ostoskujilla kadotettu lapsuus.
Managua muodostuu niistä henkilöistä, jotka kuvittelevat ja muistavat sen senhetkisten rakastajiensa käsivarsilla, jotka hetken päästä kiirehtivät lähtöä, juuri peseytyneinä ja hikisinä, kadunvarsien halvoissa motelleissa joiden kyltit loistavat läpitunkevissa neonvaloissa. Managua on kuin ratkaisematon rikos. Se on kuin kirja, josta on irronnut sivuja tai novelli, joka jää kesken. Managua on sen aamun pikkutuntien rasvassa paistetut tortillat.
Kuten Moskova, Managuakaan ei usko kyyneliin. Se uskoo Jumalaan, ja sinnikkyyteen nousta ylös joka päivä uuden auringon mukana. Se on meluisa ja kaoottinen, aggressiivinen ja hellä. Se on kaupunki, jonka sykettä jokainen sen asukas kantaa sydämessään.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti