Reissukavereista

On se jännä, mitä pitkään matkustaminen tekee ihmisille. Jännällä tavalla sitä tuntuu tarvitsevan jotain pysyvää, ja kaikki vähänkin tuttu aiheuttaa suunnattomia lämmön ja haikeuden tunteita. Näin käy esimerkiksi monelle suomalaiselle, jotka eivät juuri koskaan syö salmiakkia kotimaassaan, mutta huokailevat onnesta saadessaan turkinpippureita ulkomailla.

Utila on hyvä esimerkki, sillä suurin osa täällä tapaamistani ihmisistä ovat olleet reissussa pitkään. Kuten esimerkiksi Max, kultainen jenkkipoika, joka oli edellisessä elämässään pankkiiri ennen sukellusammattilaiseksi ryhtymistä. Tutustuin Maxiin tammikuussa, enkä ikinä olisi uskonut näkeväni häntä täällä enää pääsiäisenä, mutta toisin kävi. Max vaikutti itsekin vähän nololta jämähtämisestään. ”Jos olen täällä vielä heinäkuussa kun tulet takaisin siskosi kanssa, saat luvallani lyödä minua.”

Joka tapauksessa se, että tunsimme Maxin kanssa toisemme ”kuukausien takaa”, tuntui tekevän meistä heti ylimmät ystävykset. Max ja hänen tyttöystävänsä kokkasivat minulle ja ranskalaiskamulleni Theolle illallista ja sukelluskeskuksellakin olimme kuin paita ja peppu.

Toinen, ketä minun ei enää pitänyt nähdä Utilalla oli Daan, hollantilainen sukelluskouluttaja johon tutustuin tammikuussa vain muutama päivä ennen paluutani Tegusiin. Olimme toisin sanoen jutelleet vain muutaman kerran, mutta se ei estänyt jälleennäkemisen riemua. Innosta kiljahtelun ja toistemme kaulaan hyppelyn tauottua aloimme heti suunnitella yhteisiä sukelluksia. ”Mä vaihdan itseni tuohon aamuveneeseen sun kanssa, mennään kahdestaan vetämään oma dyykki!” Sukellusten välillä makasimme veneen katolla ottamassa aurinkoa ja parantamassa maailmaa kuin vanhat ystävät.

Eilen oli viimeinen iltani Utilalla, ja parhaat ystäväni jäähyväisillallisella olivat juuri Max ja Daan. Jäin miettimään, mitä heissä jään eniten kaipaamaan, jos emme koskaan enää näe. Olisimmeko edes tutustuneet, jos olisimme tavanneet jossain toisessa yhteydessä?

Vaikka turha sitä kai tuollaisia on miettiä. Maailma on kaunis ja täynnä kauniita ihmisiä, ja minulla on ollut onni tavata kaksi heistä.