”Saara, meidän pitää keskustella.” Isäntäperheeni äiti Maru oli vakava aamun automatkalla Tatumblasta Tegucigalpaan. ”Meillä oli eilen töissä koulutus, josta pitää puhua koko perheelle.”
Marun työpaikan koulutus koski kidnappauksia ja niiden välttämistä. Kidnappaukset ovat olleet Hondurasissa oikea tämän vuoden trendi, vuoden vaihteen jälkeen niitä on ollut järjettömän paljon. Esimerkiksi viime viikolla kidnapattiin 8-vuotias koulutyttö aivan edellisen kotini vierestä Las Uvasin kaupunginosasta. Joukko miehiä oli noussut täyteen yksityiskoulun koulubussiin ja aseiden kanssa uhaten hakenut nimenomaan tämän tietyn pikkutytön. Marun työkavereista taas osa on alkanut kulkea henkivartijoiden kanssa.
Koulutuksen mukaan oleellista kidnappauksien ehkäisyssä on rutiinin rikkominen. On esimerkiksi vältettävä käyttämästä samoja reittejä töihin ja kouluun kulkiessa. Se on vain helpommin sanottu kuin tehty. Tegucigalpan kaupunkisuunnittelun – tai siis sen puutteen – ansiosta useimpiin paikkoihin menee vain yksi reitti. Koita siinä sitten kierrellä.
Poliisien suhteen pitää myös noudattaa varovaisuutta, väitettiin koulutuksessa. Useat viime aikojen kidnappaajat ovat pukeutuneet poliiseiksi. Myös mopoilijoiden kanssa pitää olla varovainen, sillä osa kidnapatuista lapsista on napattu lennosta mopojen kyytiin. Erityisen varovainen pitää olla sellaisten poliisien kanssa, jotka ajavat mopolla. Jos mopopoliisit yrittävät pysäyttää autosi, on parempi ajaa karkuun ja maksaa sakot, kuin pysäyttää auto ja ottaa riski.
Outojen puhelinsoittojen suhteen pitää olla erityisen varovainen. Ketään tuntematonta soittajaa ei saa uskoa, eikä kenellekään saa antaa mitään tietoja perheestä tai kodista. Jos joku soittaa ja pyytää esimerkiksi perheen isää puhelimeen, ei missään tapauksessa saa vastata että ei tässä talossa asu miehiä – pitää vain vaatia puhelinnumeroa ja sanoa että hän soittaa takaisin.
Ja siinä vaiheessa, kun seurapiirijuhlissa julkkiskuvaajat tulevat ottamaan valokuvia seuraavan päivän sanomalehteen, pitää kieltäytyä kunniasta. Kidnappaajat kuulemma lukevat sanomalehtien seurapiirisivuja kuin tarjouskatalogia.
Jos joku uhkaa sinua aseen kanssa, ei saa tapella vastaan. Kidnappaajien vaatimuksiin ei kuitenkaan saa suostua. Lunnasrahoja ei pidä maksaa, sillä saatuaan rahat kidnappaajien on helpointa yksinkertaisesti tappaa uhri. Vaikka kidnappaajat kieltäisivät, sieppaus on myös heti ilmoitettava poliisille.
Lopuksi perheiden pitäisi sopia joku koodi, millä ilmaisee puhelimessa toisille olevansa vaarassa. Voi esimerkiksi kertoa tavanneensa isoäidin, jos tämä todellisuudessa on jo kuollut, tai kertoa terveisiä siskolta, jos sattuu olemaan ainoa lapsi.
Tässä vaiheessa Marun selostus alkoi jo huvittaa. Totesin, että on aika epätodennäköistä, että kukaan täällä haluaisi kidnapata minua, ulkomaailmallehan en ole mitään muuta kuin köyhä vapaaehtoinen todennäköisesti Yhdysvalloista. Lupasin kuitenkin pitää matalaa profiilia ja olla varovainen.
Kaikkeen sitä täällä joutuu.
16. Drömträning
8 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti