Mateo rakennettiin noin 15 vuotta sitten ulkomaalaisilla avustusvaroilla. Tarkoituksena oli lahjoittaa asuntoja kodittomille ihmisille, mutta jo rakennusvaiheessa tiedettiin, että alue on aivan liian lähellä erästä Tegucigalpan vesihuollolle tärkeää tekojärveä. Asuinalueen likavedet vaarantaisivat koko tekojärven, ja vedenpuhdistusjärjestelmät olisivat aivan liian kalliita. Toisaalta rakennustyön keskeytyminen tarkoittaisi avustusvarojen tyrehtymistä, ja sehän tarkoittaisi että poliitikkojen taskuihin ei enää virtaisi rahaa. Ei hätää, korruptoituneet kaupunginjohtajat allekirjoittelivat lahjuksia vastaan muutamia lupapapereita ja rakennustyö sai jatkua.
Hondurasin korruptiota tutkivat duunikaverini kutsuvat aavekaupunkia nimellä ”el monumento de la corrupción”, korruption muistomerkki.
Viime päivinä aavekaupunki on jälleen ollut otsikoissa. Ties kuinka monetta kertaa poliitikot tappelevat siitä, mitä Mateolle pitäisi tehdä. Osa vaatii kaupungin purkamista ja käyttökelpoisten rakennusmateriaalien siirtämistä toiselle alueelle. Toisten mielestä halvempi ratkaisu olisi uuden tekojärven kaivaminen kauemmas. Tähän mennessä yksikään hallitus ei ole pystynyt ratkaisemaan kiistaa, eikä kovin lupaavalta näytä nytkään.
Halusin käydä ottamassa kuvia aavekaupungista, joten tänään paikallinen kaverini Sara antoi minulle sinne kyydin – pitkin hampain tosin, koska alue on sen verran eristyksissä. ”Mä en usko, että toi on hyvä idea”, Sara sanoi, kun nousin autosta kamerani kanssa. Kun olin ehtinyt ottaa pari kuvaa, Sara näki kauempana maantiellä pari lähestyvää miestä. Silmät pyöreinä kauhusta Sara käski minut takaisin autoon, teki nopean u-käännöksen ja kaasutti vauhdilla poispäin. ”Toivottavasti nuo miehet eivät ehtineet ilmoittaa kavereilleen edempänä, että meillä on kamera”, Sara sanoi ja huokaisi helpotuksesta vasta, kun olimme takaisin päätiellä.
En viitsinyt kommentoida Saralle, että todennäköisesti miehet olivat tavallisia maanviljelijöitä. Täällä on turvallisinta pelätä aina pahinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti