Sairaana

Ensimmäistä kertaa yli kaksi kuukautta sitten alkaneen reissuni aikana olen kipeä. Varmaan syynä ovat ne samat pavut, joita edellisessä kirjoituksessani hehkutin.

Aluksi ajattelin, että kyllä se siitä – tai niin kuin hondurasilaiset sanovat, juo sitruunamehua, se parantaa kaiken. Tänään minulla oli kuitenkin jo toista päivää kuumetta, joten päätin lähteä sairaalaan tarkistamaan, ettei kyseessä kuitenkin ole joku trooppinen tauti. Yksityiseen sairaalaan tietysti, olenhan sentään rikas matkavakuutettu länsimaalainen.

Tosin julkisetkaan sairaalat eivät Hondurasissa ole kaikelle kansalle avoimia. Hondurasissa sosiaaliturva koskee vain niitä, joilla on työpaikka. Työnantajien velvollisuus on maksaa jokaisesta työntekijästä terveydenhuoltomaksu, jota vastaan nämä saavat oikeuden käydä terveyskeskuksessa. Terveyskeskuspalvelut eivät kuitenkaan kata lääkkeitä tai hoitoa, vaan ne jokaisen täytyy kustantaa itse. Jos kykenee siis.

Mutta niin kuin sanottu, minähän olen hyväosainen, joten minun ei moista tarvitse murehtia. Kävelin sisään sairaalaan, minut laitettiin tiputukseen ja mukavat sairaanhoitajat kävivät ottamassa minulta verikokeen. Ei ollut malariaa tai dengue-kuumetta, joten kaikki on hyvin. Kotiin viemisiksi sain viisi pientä minigrip-pussillista erivärisiä pillereitä.

Kun tulin ulos sairaalasta, näin kadun reunassa pää painuneena istuvan naisen. Kun kävelin hänen ohitseen, näin hänen sylissään kuvan hengityskoneessa olevasta lapsesta.

Hondurasissa näkee joka päivä niin paljon kerjäläisiä, että heidän ohitseen tottuu kävelemään juurikaan päätään kääntämättä. Nytkin kävelin ensin ohi, mutta jostain syystä pysähdyin ja käännyin takaisin. ”Onko tämä teidän lapsenne”, kysyin ja nainen alkoi itkeä. Hän kaivoi esiin enemmän kuvia lapsestaan ja alkoi kertoa minulle tarinaansa. Tiivistetysti kerrottuna lapsi on kuolemassa ja nainen on jo käyttänyt kaikki säästönsä hoitoihin. Epätoivo naisen silmissä sai minutkin melkein itkemään. Kuvittele: oma lapsi on kuolemassa, eikä sinulla ole varaa pelastaa häntä.

Annoin naiselle loput rahani, noin kymmenen euroa. Nainen tarttui minua kädestä ja sanoi toivovansa Jumalan palkitsevan tekoni. Minulle tuli ihan hirveä olo. Nainen pitää minua hyväntekijänä, mutta mitä joku kymmenen euroa minulle merkitsee?