Kaksi puhelinsoittoa

Tulin juuri takaisin Yojoa-järveltä, jossa olimme viettämässä viikonloppua suomalaisen Maaretin, unkarilaisen Lucian ja hondurasilaisten Nahumin, Jorgen ja Victorin kanssa. Oli aika vapauttava tunne paeta Tegusin kaaosta keskelle luontoa. Oli myös hauska purkaa kokemuksia sielunsiskojeni Maaretin ja Lucian kanssa.

Maaret oli saanut perjantaina oudon puhelinsoiton tuntemattomasta numerosta. Joku olisi halunnut tietää missä Maaret asuu ja missä hän on töissä. ”Kuka siellä on”, Maaret kysyi, mutta soittajan mukaan sillä ei ole merkitystä. Maaretia nauratti, koska hän luuli että joku kaveri pilailee hänen kustannuksellaan, mutta ei kuitenkaan suostunut vastaamaan kysymyksiin.

Kun Maaret ihmetteli puhelinsoittoa työpaikallaan, työkaverit vastasivat yhdestä suusta: ”kidnappaus.” Hondurasissa on kuulemma tällä hetkellä muotia, että kidnappaajat valitsevat mielivaltaisesti jonkun puhelinnumeron, soittavat tähän ja yrittävät udella eri verukkeilla mahdollisimman paljon tietoja uhrista. Kun he ovat saaneet tietää tarpeeksi, he odottavat hetken, soittavat uudelleen ja vaativat rahaa. Jos rahaa ei kuulu, he sanovat tietävänsä missä uhri asuu, keitä hänen perheeseensä kuuluu, missä hän on töissä ja niin edelleen. Ja jos rahaa ei vieläkään kuulu, he tulevat hakemaan. Kannattaa vissiin olla aika varovainen sen suhteen, mitä täällä kenellekin kertoo.

Lucia taas purki turhautumistaan työhönsä katulasten kanssa. Vähän aikaa sitten eräs 12-vuotias poika, jota Lucia on yrittänyt pitkään saada sisään lastenkotiin, tuli kadulla vastaan liimaa haistellen. Lucia sanoi pojalle tiukasti, että hänen pitää tehdä valintansa. Jos hän jatkaa huumeiden käyttöä, ei ole toivoa siitä, että häntä voitaisiin ottaa sisään. Poika suuttui, sanoi että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa mikään, ja juoksi pois. Lucia ei juossut perään – liimahöyryiselle pojalle olisi turha puhua järkeä.

Myöhemmin iltapäivällä Lucia sai puhelinsoiton työkavereiltaan. Sama poika oli tehnyt itsemurhan heittäytymällä sillalta valtatielle.

On tämä jännä maa. Toisaalta täällä on niin paljon kaunista – tänä viikonloppuna olen esimerkiksi nähnyt niin mielettömiä vuoristoisia järvimaisemia ja vesiputouksia, että ne ovat jättäneet mykäksi. Toisaalta näen joka päivä niin paljon köyhyyttä, että tekisi mieli itkeä. Toivottavasti en puolen vuoden päästä Suomeen palatessani huomaa turtuneeni tähän kaikkeen.