Uusi työ ja heti protestoimassa

Aurinko paistaa, nenäni on palanut, kärsin auringonpistoksesta ja hyppelehdin hyvästä tuulesta. Tänään olin toista päivää uudessa työpaikassani ja osallistuin ensimmäiseen mielenosoitukseeni Hondurasissa!

Työpaikkani on järjestö nimeltä Centro de Investigación y Promoción de los Derechos Humanos (CIPRODEH) eli suomeksi Ihmisoikeuksien Tutkimis- ja Edistämiskeskus. Kyseessä on yksi Hondurasin vaikutusvaltaisimmista kansalaisjärjestöistä, joka ajaa muun muassa naisten, lasten, vähemmistöjen ja pakolaisten oikeuksia, tutkii korruptiota politiikassa, oikeuslaitoksissa ja mediassa, etsii keinoja vähentää maassa riehuvaa väkivaltaa ja yrittää lobata hallitusta milloin missäkin asiassa.

Minä tulen tekemään töitä projektissa, joka auttaa maan etnisiä vähemmistöjä. Hondurasissa on yhdeksän vähemmistökansaa – lencas, tolupanes, chortís, pech, nahuas, misquitos, tawahkas, garífunas ja isleños – ja useimpien oikeuksia on poljettu melko surutta. Valtaväestö on muun muassa ryöstänyt valtavia alueita kansojen maita ties mihin tarkoituksiin, eivätkä nämä suureksi osaksi äärimmäisen köyhät ja lukutaidottomat ihmiset edes tiedä sen olevan väärin. Niissäkin harvoissa tapauksissa, jotka ovat menneet oikeuteen asti, korruptoituneet tuomarit ovat yleensä olleet rikkaamman valtaväestön puolella heimoja vastaan. CIPRODEH tekee tällä hetkellä töitä kuuden kansan kanssa, kouluttaa heitä ihmisoikeuksista ja auttaa heitä pitämään puoliaan.

Duuni vaikuttaa älyttömän mielenkiintoiselta. Tähän mennessä minun on annettu ymmärtää, että käytännön työ vaatii aika paljon matkustelua Hondurasin sisämaan vaikeakulkuisilla alueilla, mistä olen innoissani kuin pieni lapsi. Minun toivotaan muun muassa auttavan tutkimaan ihmisoikeuksien toteutumista eri kylissä, ottamaan valokuvia raportteja varten ja hoitamaan käytännön toimia, kuten ruoanjakelua koulutusten yhteydessä.

Työ uudessa projektissa alkoi aika vauhdikkaasti, sillä tänään minut jo otettiin mukaan ensimmäiseen mielenosoitukseeni. Autossa matkalla pelipaikalle sain kuulla, että protestissa on kyse kaasuyhtiöstä nimeltä Gas del Caribe, joka saastuttaa garifunojen maita.

Hondurasille tyypilliseen tyyliin mielenosoitus oli aika kaoottinen kokemus. Asetuimme banderolliemme kanssa sisäministeriön eteen ja huusimme kovaäänistä käyttävän seremoniamestarin perässä eri iskulauseita.
- ¡El pueblo unido jamás será vencido!
- ¿Qué queremos? - ¡Justicia, justicia, justicia!
- ¿Gas del Caribe? - ¡Fuera!
- ¡Adelante, adelante, la lucha es constante!

Koska itse asianomaiset asuvat niin kaukana Tegusista, asialle vihkiytyneet kansalaisjärjestöt olivat haalineet taustatueksi suuren joukon köyhiä ihmisiä Tegusin lähikylistä. Suuri osa ihmisistä ei tainnut tietää hölkäsen pöläystä koko kaasuyhtiöstä, mutta se ei juuri tuntunut haittaavan, koska iskulauseet olivat tuttuja. Loppuvaiheessa mielenosoitus kääntyikin yleisemmäksi mölinäksi, jossa kiukun kohteena oli kaikki mahdollinen korruptiosta väkivaltaan. Eräs vanha nainen sai haltuunsa kovaäänisen ja alkoi kertoa sydäntä särkevää tarinaa jengiväkivallassa kuolleesta pojastaan, ja ihmiset osoittivat sympatiansa huutamalla vielä vähän kovempaa. Onneksi tässä vaiheessa sisäministeriö oli jo päättänyt ottaa kansalaisjärjestöjen kokoaman delegaation vastaan, ja tilanne rauhoittui.

Illalla vapaaehtoisystäväni Maaret kertoi, että mielenosoituksiin osallistuminen on Hondurasissa ulkomaalaisille laitonta. Näin jälkeenpäin ajateltuna en ihmettele sitä yhtään.