Roskaamisesta

Kun aikoinaan muutin takaisin Suomeen Ecuadorista, muistan katselleeni ällistyneenä Helsingin katuja. En ollut uskoa silmiäni. Joka puolella oli niin puhdasta, ei roskan roskaa missään.

Hondurasiin tullessani palasin takaisin toisenlaiseen todellisuuteen. Roskaisuus pisti silmään joka paikassa. Siinä missä paikalliset ystäväni näkivät kauniin joen, minä näin muovimukeja ja pikaruokapakkauksia. Kun edellä ajavan bussin ikkunasta lensi luontoon muovisia kertakäyttöastioita, olin niin kiukkuinen että olisin halunnut kiivetä bussiin ja haukkua roskaajan.

Tänään ajaessani kaverini kyydillä kotiin päin tajusin ensimmäistä kertaa silmieni turtuneen roskaisuuteen sen verran, että se ei ole enää se päällimmäinen asia mihin kiinnitän maisemassa huomiota. Niin on varmaan käynyt paikallisillekin: roskaisuus on niin tavallista, että se ei enää häiritse. Ja jos joku asia ei häiritse, miksi siihen pitäisi puuttua?

Ei tietenkään pidä yleistää. Jokainen talo, jossa olen täällä tähän mennessä asunut, on ollut todella siisti – tosin asukkaatkin ovat olleet rikkaita ja korkeasti koulutettuja. Silti näissäkin taloissa koen kulttuurishokkeja suhteessa kulutukseen. Täällä on esimerkiksi ihan tavallista, että sunnuntain perhepäivällisellä käytetään kertakäyttöastioita. Juustohöylä on tuntematon käsite: juustoviipaleet on aina pakattu yksittäisiin muovitaskuihin ja kääritty varmuuden vuoksi vielä muutamaan ylimääräiseen muovikerrokseen.

Maassa maan tavalla en kuitenkaan osaa elää. Kaupassa liukuhihnan päässä odottava pakkaajapoika ei ymmärrä ollenkaan, miksi en halua omaa muovipussia jokaiselle ostamalleni tavaralle. Aluksi vielä yritin selostaa että ekologisista syistä, että muovi ei ole hyväksi luonnolle, mutta nyt olen jo luovuttanut. Eräskin teini katsoi minua kuin vähäjärkistä: eihän se luontoon mene vaan kaatopaikalle! Paikalliset kaverini taas katsovat minua vähintään yhtä oudosti, kun kysyn mihin voin laittaa tyhjät pullot. Roskishan on tuossa vieressä.

Suomessa vaihto-oppilaana ollut kaverini Sara kertoi, että eniten häntä Suomessa ihmetytti se, millainen suhde suomalaisilla on luontoon. Kangaskassit ruokakaupoissa olivat hänelle jotain mullistavaa. Jokamiehen oikeuksiin hän ei suostunut edes uskomaan, ennen kuin näki ne itse. On se jännä millaisia asioita oppii pitämään itsestäänselvyyksinä.