Aurinkoinen paikka hämärille ihmisille

Bambukattoisen baarin tuolit on maalattu punaisiksi, keltaisiksi ja vihreiksi, ja kaiuttimista soi Karibian reggae. Leveähymyisen rastapäisen tarjoilijan selässä lukee ylpeästi ”black roots”. Toinen tarjoilija tarjoaa avoimesti tiskin yli kaverilleen muovipussista marihuanaa. Kaverin alkaessa kääriä sätkää tämän selän taakse hiipii uusi rastapää ja tarttuu tätä olkapäästä. ”Poliisi, poliisi”, rastapää huutaa muka vihaisena ja nauraa sitten makeasti röhönaurua.

Olen tullut Puerto Viejon rantakylään lähelle Costa Rican Panaman rajaa yksin. Ei mene kuitenkaan kauaa, kun minulla on rastapäisiä juttukavereita. Yksi vääntää minulle palmunlehdistä lahjaksi heinäsirkan ja toinen haluaa tietää, matkustanko poikaystäväni kanssa. Jaksan höpöttää heidän kanssaan siihen asti, että olen juonut sitruunamehuni loppuun, ja jatkan sitten matkaa.

Pikkukylän ainoan kadun kulmassa pieni, voittoa tavoittelematon ekologinen yhdistys mainostaa halpoja päiväretkiä läheiseen alkuperäiskansojen reservaattiin. Tiskin takana leveä tummaihoinen nainen on selkeästi jo nauttinut iltapäivän ensimmäisen annoksen hassutupakkaa. ”Mitä sä halusitkaan tietää”, hän kysyy kolmannen kerran silmäluomien lurpsottaessa, kun kyselen reissujen hintoja. Sitten hän alkaa leperrellä lastenvaunuissa istuvalle pikkutytölle vähän englantia muistuttavalla kreolikielellään.

Vähän niin kuin Hondurasin garífunat, täälläkin afrikkalaisten orjien jälkeläiset ovat luoneet itselleen oman omaleimaisen kulttuurin, joka poikkeaa täysin muusta Costa Ricasta. Mustan kulttuurin piti pitkään eristyksissä myös rasismi: Karibian rannikon banaaniplantaaseilla ja rautateillä rehkivät mustat saivat matkustaa muuhun maahan vasta 1940-luvulla. Puerto Viejoon ei toisaalta mennyt edes tietä.

Nykyään Puerto Viejo on Costa Rican hippi- ja surffarikeskittymä. Täältä puuttuvat Tyynenmeren rannikon luksushotellit ja amerikkalaiset pikaruokaketjut, ja hyvä niin. Elämänmeno on rentoa, kenelläkään ei ole kiirettä mihinkään ja paikalliset tunnistavat sinut parin päivän päästä. Kehitys näkyy silti joka puolella. Monet matkailumajat toimivat aurinkoenergialla ja monet ravintolat mainostavat orgaanista kasvisruokaa. Osa alueen orgaanisista tiloista on mennyt jopa niin pitkälle, että ne sallivat asiakkailleen vain biologisesti hajoavien shampoiden käytön.

”Ja yleensä täällä on myös hyvät aallot”, toteaa englantilainen surffari Rick, kun istumme rannalle syömään grillattua kalaa. ”Nyt on ihmeen tyyntä.” No, sukeltajat ovat tyytyväisiä. Silloin, kun aallot ovat pieniä, näkyvyys sukelluskohteissa on parempi.

Loppuillasta istumme Rickin rannalle pystyttämän teltan ulkopuolella ja juttelemme mukavia ympärille kerääntyvien rastapäiden kanssa. Lähellä rantaa pienen bambubaarin mainoskyltissä lukee ”Sunny place for shady people”, aurinkoinen paikka hämärille ihmisille. Hymyilen ja kaivan kamerani esiin. Lause kuvaa niin hyvin koko Puerto Viejoa.