Kotibileiden nuoret vallankumoukselliset

Koska Tegucigalpassa asuu pari miljoonaa ihmistä, voisi kuvitella sen tuntuvankin jollain tavalla suurkaupungilta. Vielä mitä. Suurin osa kaupungin ihmisistä on sen verran köyhiä, ettei heillä ole varaa käydä ulkona ravintoloissa tai baareissa. Ulkona käyvien nuorten porukka sen sijaan on hyvin pieni, niinpä täällä huomaa aika äkkiä tapaavansa joka viikonloppu ne samat ihmiset. On myös hyvin todennäköistä, että täysin eri yhteyksistä saamasi kaverit ovat jo keskenään tuttuja.

Tavallaan se on ihan hauskaa, koska täällä on helppo tulla nopeasti osaksi porukkaa. Kun eilen illalla menimme Maaretin ja saksalaisen Katin kanssa hippipoika Renén synttäribileisiin, tunsimme jo suuren osan vieraista: joogaopettajaksi opiskeleva Ian, symppis valokuvaaja Darwin, paikallisen bändin laulaja Pavel, villit tyttökaverukset Rocio ja Regina... Myös Tegusin italialaisyhteisö oli hyvin edustettuna, niin kuin aina. Jostain kumman syystä italialaisia tuntuu aina olevan joka puolella.

Sitä mukaa kun rommi- ja kokispullot tyhjenivät Renén keittiössä, olohuoneeseen raivattu tanssilattia alkoi täyttyä. Aluksi musiikki oli sitä tyypillistä salsaa, mutta sitten joku keksi laittaa soimaan yhteiskuntakriittisen meksikolaisbändi Molotovin vanhan biisin ”Gimme the power”:in. Nopeasti suurin osa vieraista oli olohuoneessa laulamassa, tai no, pikemminkin huutamassa mukana. Jokainen osasi sanat ulkoa ja lauloi niitä niin suurella paatoksella, että Renén olohuoneessa tuntui purkautuvan koko hondurasilaisen nuorison kollektiivinen turhautuminen. Suomennan tähän ensimmäisen säkeistön, jotta ymmärrätte mitä tarkoitan.

“La Policia te esta extorcionando – dinero
pero ellos viven de lo que tu estas pagando
y si te tratan como a un delincuente – ladrón
no es tu culpa, dale gracias al regente
Hay que arrancar el problema de raiz – aha
y cambiar al gobierno de nuestro país
a la gente que esta en la burocracia
a esa gente que le gustan las migajas
Yo por eso me quejo y me quejo
porque aqui es donde vivo y yo ya no soy un pendejo
Que no wachas los puestos del gobierno
Hay personas que se estan enriqueciendo
Gente que vive en la pobreza
nadie hace nada porque a nadie le interesas
La gente de arriba te detesta,
hay más gente que quiere que caigan sus cabezas
Si le das mas poder al poder,
mas duro te van a venir a cojer
Porque fuimos potencia mundial
Somos pobres, nos manejan mal”

(oma suomennos):
“Poliisi kiristää sinulta – rahaa
mutta mitä maksat heille on se, mikä heidät elättää
ja jos he kohtelevat sinua kuin rikollista – varasta
se ei ole sinun syysi, kiitä valtionjohtoa
Täytyy puuttua ongelman ytimeen – juuri niin
ja vaihtaa maamme hallitus
kaikki byrokraatit
kaikki heidät, jotka pitävät leivänmuruista
Siksi minä valitan ja valitan
koska tämä on missä asun, enkä ole idiootti enää
Etkö näe, mitä hallituksessa on meneillään?
Siellä on ihmisiä, jotka vain rikastuvat
Kansa, joka elää köyhyydessä
kukaan ei tee mitään, koska et kiinnosta ketään
Ihmiset siellä ylhäällä inhoavat sinua,
mutta sellaisia on enemmän, jotka haluaisivat heidän päidensä putoavan
Jos annat vallassa oleville enemmän valtaa
he panevat sinua entistä kovemmin
Me olimme maailmanvalta
Nyt olemme köyhiä, meitä johdetaan huonosti”

Loppuvaiheessa koko bileporukka huusi kurkku suorana Pinochetin aikaisen Chilen vastarintaliikkeen kuuluisaksi tekemää lausetta: ”El pueblo unido jamás será vencido”, yhtenäistä kansaa ei koskaan pystytä valloittamaan. Minä huusin mukana minkä kerkesin, mutta jotenkin olo tuntui ulkopuoliselta. Väkisinkin mieleen tuli Latinalaisen Amerikan vallankumoukset. Useinhan sellaiset lähtevät liikkeelle nuorison turhautumisesta vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään, ja synttärikansan paatosta katsellessa oli helppo ymmärtää syy.

On vaikea kuvitella, että suomalainen nuoriso suhtautuisi noin suurella tunteen palolla oikeastaan mihinkään. Tai no ehkä jääkiekkoon, ainakin mitä viime viikkojen Facebook-kommenteista voi päätellä. Mutta ehkä laimea kiinnostus politiikkaa kohtaan kertoo vain siitä, että Suomessa on asiat kuitenkin melko hyvin. Ei ole samanlaista tarvetta kiukustua.