Järisee

Viime yönä säpsähdin pari kertaa hereille, mikä on outoa, koska yleensä nukun kuin kivi. Tai siis tukki, nukkua kuin kivi ei taida olla suomenkielinen sanonta. No joka tapauksessa, vasta kun menin aamulla keittiöön, tajusin mikä minut oli herättänyt. Silmät pyöreinä katsoimme taloudenhoitaja Merin kanssa aamun uutisia: kaatuneita taloja, kadonneita ihmisiä, jokeen romahtanut valtava silta...

Hondurasia oli ravistellut voimakas maanjäristys, tarkemmin sanottuna 7,1 Richterin asteikolla, mikä on varsin omituista. Maanjäristykset eivät nimittäin ole Hondurasin juttu. Edellinen järistys koettiin täällä noin kymmenen vuotta sitten, ja sitä ennen tilastoissa ei ole mainintoja mistään merkittävistä maanjäristyksistä lähes sataan vuoteen. Jopa vapaaehtoisjärjestöni mainosti valmennusleirillä, että täällä ei niitä tarvitse pelätä.

Ehkä juuri siksi koko maa onkin aika sekaisin. Saapuessani duuniin nettiyhteydet eivät toimineet – myöhemmin kuulin, että ne olivat katki koko maassa. Päivän palaverit oli peruttu ja duunikaverini kohisivat kilpaa mahdollisista jälkijäristyksistä. Osa porukasta oli liimautunut telkkarihuoneeseen katsomaan Frente a Frente –ohjelmaa, paikallista versiota Huomenta Suomesta. ”Neljä kuollut ja uhriluvun pelätään nousevan”, telkkaritoimittaja raportoi. ”Järistys tuntui Kolumbiassa ja Miamissa asti.”

Duunikavereitani Alexia ja Matiasta jännitti kaikkein eniten se, pääsemmekö perille Copán Ruinasille, jonne olimme lähdössä duuniressulle Maya Chortís – kansan luo. Jännää tosiaan. Jumiin jonnekin valtatielle jääminen ei olisi kivaa.

Onneksi uhriluku jäi lopulta kuuteen ja sairaalaankin joutui vain muutamia kymmeniä ihmisiä. Taloja, siltoja, kouluja ja kirkkoja romahti jonkin verran, jopa Guatemalassa ja Belizessä asti, mutta vahingot jäivät silti paljon pelättyä pienemmiksi. Ja mekin pääsimme perille Copániin asti – myöhässä tosin, koska Pohjois-Hondurasin tierikkojen takia liikenne ruuhkaantui koko maassa.

Kun nettiyhteydet saatiin seuraavana päivänä jälleen toimimaan, menin vilkaisemaan sähköpostini. Suomen kunniakonsulaatista haluttiin kohteliaasti tietää olenko elossa ja muuten kunnossa. Ihan mukavaa, että tarkistivat. Vapaaehtoisjärjestöltä taas tuli ”kiireinen” viesti kissankokoisten kirjaimien ja huutomerkkien saattelemana. ”Ohjeistus – mitä tehdä maanjäristyksen aikana”, viestissä luki. Sinänsä ohjeistus oli varsin järkevä ja yksityiskohtainen. Hondurasilaiseen tyyliin se tuli vain pikkuisen myöhässä.