Olisiko teillä housuja?

Miten kuvittaisit korruption? Jonkin aikaa sitten järjestöni CIPRODEH:n johtaja Reina kysyi minulta tuota, kun puhuimme valokuvista eri julkaisuja varten. Tänään sain lähteä toteuttamaan ideoitani, kun duunikaverini Nelida ja Edgardo pyysivät minua mukaansa eduskuntaan. Nämä kaksi istuvat siellä itse vähän väliä tutkimassa korruptiota. Siinä onkin työtä.

Itse eduskunnan istunto ei valtavasti poikennut Suomen vastaavista, mitä nyt paikallinen puhetyyli on pikkuisen dramaattisempi ja puheenaiheet toiselta planeetalta. Minua ei kuitenkaan tällä kertaa kiinnostanut syventyä paikallistason rakennusprojekteihin, joten räpsittyäni muutaman kuvan lähdin ottamaan kuvia rakennuksen ulkopuolelta. Sitä paitsi mikä olisi symbolisempi kuva korruptiosta, kuin vanha harmaahiuksinen nainen kerjäämässä rahaa eduskuntatalon raskaasti aseistettujen vartijoiden edessä?

Kyykin siinä pihalla ottamassa valokuvia, kun joku yhtäkkiä puhutteli minua. ”Anteeksi, olisiko teillä housuja?” Kohotin katseeni ja näin noin 12-vuotiaan pojan likaisessa paidassa ja niin repaleisissa housuissa, että ne hädin tuskin pysyivät päällä. Kädessä pojalla oli muovipullo, josta hän silloin tällöin imaisi. Poika yritti pitää pulloa paitansa sisässä kuin häpeillen, mutta olisin arvannut hänen olevan liimahöyryissä jo harhailevista silmistä ja Resistolin hajustakin. Poika kuitenkin puhui minulle nöyrästi ja kohteliaasti.

”No, mi amor”, vastasin surullisena, ei minulla ole mukana ylimääräisiä housuja. Samassa duunikaverini Edgardo tuli paikalle. Hän katsoi poikaa päästä varpaisiin. ”Minun housuni voisivat sopia sinulle. Oletko paikalla huomenna, jos tuon sinulle housut?” Sitten Edgardo lähti läheiseen supermarkettiin ostamaan pojalle ruokaa. Mieleeni muistui, että Edgardon oma poika on suunnilleen saman ikäinen.

Myöhemmin illalla kerroin unkarilaiselle vapaaehtoiskamulleni Lucille ja hippiystävällemme Jorgelle tapauksesta eräässä keskustan kuppilassa. ”Huomaa, ettei duunikaverisi ole ollut paljoa tekemisissä katulasten kanssa”, Luci sanoi. Luci tiesi kuvaukseni perusteella täsmälleen, mistä pojasta puhun. Katulasten kohtaloihin turtuu hänen mukaansa kuitenkin sen verran nopeasti, että jonkin ajan kuluttua on mahdoton reagoida yhtä voimakkaasti. ”Älä käsitä minua väärin – on hienoa, että duunikaverisi suhtautuu tuolla tavalla. Useimmat paikalliset olisivat kiertäneet pojan kaukaa.”

Juttelimme Lucin ja Jorgen kanssa pitkään ja oli jo myöhä, kun lopulta havahduin lähtemään kotiin. Taksin liukuessa pitkin Tegucigalpan pimeitä ja autioita katuja yritin etsiä katseellani repalehousuista poikaa, mutta turhaan. Poika oli todennäköisesti jo sammunut jonnekin kadunkoloon. Vain muutamat prostituoidut notkuivat kadunkulmissa mustissa alusvaatteissa ja korkeissa koroissa ja huutelivat rivouksia harvakseltaan ohi lipuville autoille.

Toivon, että Edgardo pitää lupauksensa pojalle. Vaikka toisaalta poika saattoi olla sen verran sekaisin, ettei edes muista koko lupausta.