Kylässä maya-papittaren luona

Legendan mukaan mayakylä Gotas de Sangre, veripisarat, sai nimensä erään rakastuneen nuorenparin mukaan. Mayakylissä oli perinteisesti tapana naittaa lapset nuorina vanhempien valitsemille puolisoille, mutta tällä kertaa eräs nuorimies oli auttamattoman rakastunut erääseen naapurikylän tyttöön. Poika ryösti rakastettunsa ja kaksikko pakeni yhdessä vuorille. Kun kylien väki tuli vuorille etsimään kaksikkoa, he löysivät vain veripisaroita. Jaguaari oli syönyt rakastavaiset.

Nykyään vanhemmat eivät enää pakota lapsiaan naimisiin valitsemiensa puolisojen kanssa, ja jaguaaritkin ovat aikaa sitten hävinneet kylän läheltä, mutta tietyt perinteet istuvat edelleen tiukassa. Ei mene kauaa huomata, että tässä pikkukylässä machoilu on vieläkin syvempään juurtunutta kuin alkuperäiskansojen parissa yleensä. Kuskini Edin puhuessa kylän miesten kanssa naiset seisovat taustalla eivätkä hiiskahda sanaakaan. Jo matkalla Tegucigalpasta duunikaverini Alex oli valistanut minua, että maya chortí-naisiin on lähestulkoon mahdotonta saada kontaktia, mutta minä en halua uskoa ennen kuin olen yrittänyt itse. Hienovaraisesti ehdotan Edille, että voisin kierrellä vähän aikaa yksin.

Vaeltelen rauhallisessa pikkukylässä ja yritän hymyillä vastaantuleville naisille. Useimmat kuitenkin väistävät katsetta ja tihentävät askeleitaan. Olen jo luovuttamassa, kun näen erään talon pihalla ensimmäisen naisen, joka katsoo minua suoraan silmiin ja hymyilee. ”Buenos días”, aloitan varovaisesti. Muutama ystävällinen sana, ja kohta doña Francisca jo opettaa minua paahtamaan kahvipapuja. ”Me mayat teemme kahvia myös maissista”, doña Francisca kertoo. ”Tai siis kahvin tapaista juomaa, jos tarkkoja ollaan.”

Kuuntelen haltioituneena doña Franciscan tarinoita. Hän kertoo minulle muun muassa, miten kuunkierto vaikuttaa maya chortís –kansan elämään. Kaikki maanviljelyä koskevat toimet päätetään kuun asennon mukaan, ja jopa hiustenleikkuu. Perinteen mukaan hiukset saa leikata vain uudenkuun aikaan – jos ne leikkaa kuun ollessa täysi, ne muuttuvat hopeanharmaiksi ja tönköiksi ja tipahtavat päästä. En ole muuten hirveän monella vanhuksella näissä kylissä nähnyt harmaita hiuksia.

Doña Francisca kertoo minulle myös maya-seremoniasta, jonka avulla voi muun muassa pyytää voimia, puhtautta tai ratkaisua johonkin ongelmaan. Seremoniassa maya-pappi tekee pyhään maahan ringin sokerista, sytyttää sen keskelle nuotion, ja pyytää tämän nuotion avulla neuvoja äiti maalta sekä neljältä pyhältä elementiltä eli ajaulta: vedeltä, tuulelta, auringonnousulta ja yöltä. Seremonia suoritetaan myös joka vuosi mayojen uutena vuotena eli 22. helmikuuta. Mayojen kalenteri siis koostuu 18:sta kuukaudesta, joissa jokaisessa on 20 päivää.

Mayoilla on muuten myös oma horoskooppijärjestelmänsä, joka koostuu 13:sta horoskooppimerkistä. Minun merkkini on ajpuu, joka väittää minun olevan luonteeltani ystävällinen, romanttinen, haaveileva ja rohkea matkailija. Ammatiksi minulle sopisi journalisti, kirjailija, valokuvaaja, suunnittelija tai taiteilija – ja tämä siis lukee myös horoskooppikirjoissa. Jännä juttu.

Kuskini Edi on jo tulossa etsimään minua, kun doña Francisca vielä kaivaa yksinkertaisen keittiönsä uumenista pullollisen sameaa nestettä. Hän katsoo minua virnistäen kuin salaliittolaista ja kaataa minulle pienen lasillisen. ”Tämä on isoäidin isoäidin resepti”, hän selostaa. Hengitystä pidättäen kaadan voimakkaan maissiviinan, chichan, sisääni. ”Mielenkiintoista”, totean mausta ja yritän hymyillä urhoollisesti.

Matkalla takaisin toimistolle pohdin ääneen Edille, mahtavatko kaikki kyläläiset tuntea perinteensä yhtä hyvin. ”Ai, eikö hän kertonut sinulle?” Edi katsoo minua hämmästyneenä. ”Doña Francisca on kylän hengellinen opas, maya-papitar.”